Web 3.0 ja kirjastot

Web 3.0 and Libraries: What is at the Heart of Libraries? / Stephen Abram

Etunoja

Kuva: yle.fi

Bert Decker kirjoitti vähän aikaa sitten siitä, mikä erottaa ns. menestyneet ihmiset muista. Siihen ei riitä pelkkä tieto ja taito, tarvitaan myös jotakin mitä hän nimittää etunojaksi:

The forward lean is a mindset.  It impacts every facet of your life.  It’s a “can do” attitude, approaching opportunities with a simple commitment to just do it.

Etunoja näkyy kaikessa toiminnassa. Eikä se kuulu vain menestyneille ihmisille, vaan myös esim. kehittäjille ja projekti-ihmisille. Mistä sen etunojan sitten tunnistaa? Sinulla on se jokin, jos

• istut eturivissä seminaareissa ja kokouksissa
• ilmaiset mielipiteesi, kysyt, ilmoittaudut vapaaehtoiseksi
• usein huomaat olevasi se, joka aloittaa asioita
• osallistut ja sitoudut, pistät itsesi peliin.

Trendit ja muutos kirjastossa

Freak Out, Geek Out, or Seek out: Trends, Transformations & Change in Libraries

Tauko bloggauksessa

Pidän nyt hieman taukoa tähän blogiin kirjoittamisessa, sillä sekä Verkostouutiset että upo-uusi Turvaluokka vaativat huomioni. Illat kuluvat niiden parissa vähän turhankin tehokkaasti. Tänään sain vähän toivoa siitä, että Turvaluokkaa voisin ehkä jatkossa päivitellä työaikana. Vaan katsotaan, katsotaan..

Verkostouutiset on suunnattu amk-kirjastoille, ja toimii lähinnä kirjastoalan uutisten linkkiblogina. Turvaluokassa kerron Poliisiammattikorkeakoulun kirjaston toiminnasta sekä vinkkaan hyvistä käytänteistä.

Kuvageneraattoreita

Barb Dybwad on haravoinut verkon kuvageneraattoreita, ja esittelee 13 fantastisen hauskaa vaihtoehtoa. Jos näillä ei saa piristettyä ppt-esityksiä tai kirjaston ilmoituksia, niin sitten ei millään.

Kiitos vinkistä: Stephen Abram

Darth Vader kohtaa vertaisensa

Lisää Eddie Izzardin huumoria

Poirot kohtaa Hitlerin

John Curran löysi aiemmin julkaisemattoman Poirot-kertomuksen käydessään läpi Agatha Christien papereita tämän entisellä vapaa-ajan asunnolla Devonissa.  Juuri toisen maailmansodan alla kirjoitettu kertomus on nyttemmin julkaistu brittiläisessä sanomalehdessä. The Capture Of Cerberus kertoo diktaattorista nimeltä August Hertzlein ja siitä, mitä diktaattorin murha aiheuttaa.

Viikonloppu blogatessa

En sitten ehtinyt olohuoneen kirjahyllyjen kimppuun, kuten en ehtinyt moneen muuhunkaan asiaan. Töiden aloitus Poliisiamkissa vei sekä aikaa että energiaa: kun vihdoin pääsin kotiin, olin valmis kaatumaan sänkyyn. Tämä viikonloppu onkin sitten kulunut eri blogien päivityksessä – aloitinpa vielä uudenkin. Niin kuin entisissä ei olisi tarpeeksi ;)

Eri blogeja yhtä aikaa päivitellessä olen kiinnittänyt huomiota niihin toiminnallisiin eroihin, mitä eri teemojen eli ulkoasujen välillä on. Verkostouutisten ja uuden blogin* pohjana olevat teemat päivittyvät hetkessä ja toimivat muutenkin kuin ihmisen ajatus, tässä blogissa käyttämäni teema taas jumpittelee joka vaiheessa. Pitäisiköhän miettiä vaihtoa?

*) Uusin blogi on vielä toistaiseksi rajattu muutamalle lukijalle. Avaan se muillekin, jos Polamkin edustajat siihen luvan antavat.

Pölyistä hommaa

Kuva: Spotrick

Se on pölyistä hommaa, tuo kotikirjaston luettelointi. Vaikka imuroin kirjat kesäkuussa, luonnonlakeja ei käy uhmaaminen: vain lukeminen pitää kirjan pölyttömänä. Mutta kun niitä kirjoja riittää, ja riittää..

Ensimmäinen kirjahylly on nyt luetteloitu, ja 75% toisesta. Luetteloitujen kirjojen määrä huitelee siellä 450 paikkeilla, joten ei ole ihme että urakka tuntuu jo selkälihaksissa.

Ensi viikolla yritän päästä olohuoneen hyllyjen kimppuun.

Poliisin päivä 29.8.

Huomenna lauantaina vietetään valtakunnallista Poliisin päivää. Kas miten sattuikin – itse kun olen tiistaina aloittamassa työt Poliisiamkissa. Tampereen tapahtumat sekä keskustassa että pääkallonpaikalla Hervannassa vaikuttavat todella mielenkiintoisilta. Ja kirjastokin on mukana tapahtumassa!

Poliisimuseo on normaalisti avoinna vain arkisin virka-aikaan, joten nyt olisi perheelläkin mahdollisuus päästä vierailemaan paikan päällä.

Miten sinulta sujuu suomenkieli?

Vielä Lempäälän tiimipäiväämme liittyen: tiedottajamme Korpelan Annina piti iloksemme kielivisan, joka osoittautuikin varsinaiseksi pähkinäksi! Ainakin itselleni visa toimi loistavana muistutuksena siitä, että myös äidinkielen taitoa on syytä pitää aktiivisesti yllä.

Seuraavat lauseet Annina on poiminut paikallisista lehdistä. Huomaatko sinä, mikä näissä on vikana?

1. Joukkoveren luovutustilaisuus Sääksjärven ala-asteen aulassa.

2. Huhtikuussa 1998 menehtynyt Linda meni myöhemmin naimisiin Beatlesin Paul McCartneyn kanssa.

3. Ruoveden nuorille kännykkä ja Internetvaalit

4. Perheessä tapahtuu vähän ns. normaalia kommunikointia.

5. WC-maksu 3 mk, vain kahvi asiakkaille ilmainen

6. Vuokrattavana kaksio parvekkeella

7. Malcom X:n jälkeenjääneiden papereiden omistuksessa kiistaa

Läksiäiset vietettiin Lempäälässä

Läksiäisiäni juhlittiin perjantaina Lempäälässä, Mikkolan Savutorpan suvisissa maisemissa. Tiimipalaverin jälkeen suuntasimme läheiselle kiintolaavulle letunpaiston ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Ja tulihan siellä vähän kuohuviiniäkin nautittua.

Kehyläiset muistivat minua lahjalla ja maailman suloisimmalla kukkakimpulla. Valkoiset ruusut ovat ehdottomia lemppareitani!

Seuraa sydäntäsi

Suru puserossa

Tänään lähetin ensimmäisen viestin koko amk-kirjastokentälle hankkeen päättymisestä. Parin lauseen mittaisen, pääosin informatiivisen viestin kirjoittamiseen meni aikaa lähemmäs tunti.

Olen ollut niin tohkeissani tulevaisuuden haasteista, etten ole paljonkan miettinyt sitä mitä vetäytyminen amk-kentältä oikein tarkoittaa.  Viestiä kirjoittaessa todellisuus iski kuin moukarilla otsaan. Onneksi ystävä oli lähellä ja valmis ottamaan vastaan ensimmäisen tunteiden vyöryn.

Olin kuvitellut aloittaneeni surutyön jo pari viikkoa sitten. Mutta ei: tästä se vasta alkaa.

Luovasti eri lailla

Kahden käsityöläissuvun vesana osaan arvostaa kädentaitoja – varsinkin, kun satun olemaan molempien sukujen ainoa kädentaidoton. Kumpaakohan tässä syyttäisi, kohtalon oikkuja vai geenivirhettä? Oli miten oli, käsityötä kun arvostamme, poikkesimme kesällä Voipaalan kartanon Luovasti eri lailla -näyttelyssä. Näyttelyssä oli esillä neljän eri nukketaiteilijan teoksia.

Nukentekijät ovat todellisia michelangeloita: he ovat kuvanveistäjiä, kuvataitelijoita, ompelijoita, suutareita, peruukintekijöitä, kampaajia, modisteja. Nukkien uusinnot ovat kieltämättä oikeita taideteoksia, mutta itse pidän kiehtovampana varsinaisia taidenukkeja. Ne ovat paitsi uskomattomia kädentaidon osoituksia, ne myös kertovat tarinan. Omia suosikkejani ovat kaikenlaiset metsän elävät, männiäiset ja menninkäiset.

Lue lisää näyttelystä Aamulehden jutusta.

Suomalaisia nukketaiteilijoita:

• Sirpa Ala-Louko taidenukkeja, ammattia kuvaavia nukkeja, fantasianukkeja
• Mirja Haikala fantasianukkeja, taidenukkeja
• Arja Jäppinen museonukkeja, uusintoja, näköisnukkeja + villa- paperi- ja pronssiveistoksia
• Piitu Nykopp taidenukkeja

Lisää taiteilijoita löytyy Suomen nukketaiteilijat ry:n kotisivuilta.

Kirjoja suomalaisista taidenukeista:

• Jäppinen, Jussi. Unelmia kesäyössä. Minerva Kustannus, 2004.
• Ala-Loukola, Sirpa. Oma nukke. Mäntykustannnus, 2008.

Tampereella tarvitaan tikkariväkeä

@ BBC News

Tamperelainen autokulttuuri on hengenvaarallista, erityisesti ekaluokkalaisille. Tätä mieltä ainakin on Aleksanterin koulun rehtori, joka on täksi viikoksi kutsunut Suurella sydämellä -vapaaehtoiset auttamaan lapsosia Hämeenpuiston ylityksessä. Ja syystä: meikäläiseen autokulttuuriin kuuluu mm. se, että suojatien eteen pysähtyneen auton kohdalla painetaan lisää kaasua. Oma vika, jos satut juuri olemaan ylittämässä suojatietä.

Kiitos näisten vapaaehtoisten, ainakin Aleksanterin koulun oppilaat ovat tällä viikolla turvassa. Ensi viikko onkin sitten eri juttu.

Suomessakin tavittaisiin tikkariväkeä (lollipop (wo)men) eli aikuisia, jotka vaarallisissa risteyksissä auttavat ylittämään ajotietä.

Serendipiteettikö muka katoamassa?

1happysnapper @ Flickr

Damon Darlin kirjoittaa New York Timesissa, että digitaalisuus tekee lopun serendipiteetistä (onnekas sattuma, iloinen yllätys). Hän perustelee väitteensä sillä, että musiikin siirtyessä mp3-soittimiin ja kirjojen e-kirjanlukijoihin, emme enää koe sitä löytämisen iloa johon olemme tottuneet toisen ihmisen kirjahyllyjä tai CD-kokoelmia selatessa. Tai kirjakaupan kokoelmia, jos Ron Hogania on uskominen.

Sosiaalisen median työkalujen (esim. Facebook, Twitter, Amazon) mahdollistamat suositukset ovat Darlinin mielestä esimerkkejä ryhmäajattelusta (group thinking). Niistä puuttuu se elämyksellisyys, joka saa meissä aikaan muutoksen ajattelussa, toiminnassa tai käsityksissä. Ja niitä on ihan liikaa: kun sata tuhatta ihmistä lähettää palveluun suosituksensa, miten kykenemme erottamaan niistä itsellemme arvokkaat kultajyvät?

Helposti. Informaatiolukutaito, kyky hallita ja järjestää tietoa on perustaito, joka jokaisen on syytä opetella. Itselläni ei ole  suurempia ongelmia tiedon käsittelyn kanssa, oli sitä tarjolla miten paljon tahansa. Nyt saatat ajatella, että helppohan se on kaltaiseni informaatikon sanoa,  onhan infolukutaito osa ammattitaitoani. Väärin. Myös minä olen joutunut aktiivisesti opettelemaan tavat, joilla pitää pää pinnalla informaatiotulvassa räpiköidessä. Tunnen monta kirjastolaista, joiden oma kyky hallita tietoa – erityisesti verkkotietoa – on olematon. Arvioida me osaamme, mutta suodatus ja järjestäminen, siinä meillä on ongelmia.

Mutta palatakseni Darlinin hätähuutoon serendipiteetin puolesta: en ole hänen kanssaan ihan samaa mieltä. Kyllä serendipiteetille on tilaa myös verkkomaailmassa. Itse olen kokenut monta ahaa-elämystä ja saanut useita vinkkejä esimerkiksi uusista tutustumisen arvoisista kirjailijoista nimen omaan verkossa.

Myönnettävä kuitenkin on, että jos Hoganin kuvailema kirjakauppa muuttuu todellisuudeksi, katoaa jotakin korvaamatonta. Jos kirjoja ei saa enää katsella hyllyssä, hypistellä ja selailla, haistella ja tunnustella.. Silloin menetetään jotakin korvaamatonta. Eli onko Darin sittenkin oikeassa?

Kai pointti on siinä, ettei maailma ole mustavalkoinen. Serendipiteetti kuuluu sekä reaali- että verkkomaailmaan. Tärkeää on se, ettei tukeudu yksinomaan toiseen vaan hyödyntää molempien mahdollisuuksia yhtä lailla.

Shokkiherätystä kerrakseen

Käytin poikkeuksellisesti puhelimeni herätystoimintaa – itse asiassa ensimmäistä kertaa. Herätys ei olisi voinut olla tehokkaampi. Vai miten itse suhtautuisit, jos muuten tyhjässä asunnossa kuulisit vieraan ihmisen äänen sanovan selkeästi: On aika herätä. Kello on nolla-seitsemän-nolla-nolla.

Hetki meni siitä säikähdyksestä toipuessa :)

Verkottoman loman virkistämänä..

.. on hyvä palata sorvin ääreen. Takana on viisi rauhaisaa viikkoa ilman internetiä ja melkein ilman puhelintakin. Se jos mikä on tietotyöntekijän luksusta.

Yksinkertaisuus on vaikeaa

Out of clutter find simplicity.
From discord find harmony.
In the middle of difficulty lies opportunity.

Ja mihin tämä liittyy?

Lyömätön käyttöliittymä

Projektityöläisen arkea

Kiitos vinkistä: Jere Majava

Näkymätön kirjasto muuttuu näkyväksi

Kaunokirjallisuus on täynnä viittauksia kuvitteellisiin kirjoihin. Britanniassa ryhmä taiteilijoita on kerääntynyt yhteen ja ryhtynyt tekemään näistä kuvitteellisista kirjoista todellisuutta. Kirjoista koottu näyttely avautui juuri viime viikonloppuna Lontoossa.

Näyttelyyn on valittu 40  teosta, joista on luotu kannet sekä alku- ja loppusivut. Loput sivuista on jätetty tyhjiksi, jotta kävijät voivat lisätä niihin omat lukunsa tai mietteensä.

Aivan mahtava ajatus!

Seitsemän asiakastyyppiä

Kuva: auro

Usalainen kirjakauppias Matt Blind erottaa asiakkaissaan seitsemän eri tyyppiä:

1. Etsijät, joille kelpaa vain yksi ja tietty kirja. Vaihtoehtoja ei edes harkita.

2. Impressionistit, jotka muistavat haluamastaan vain tietyn impression, esim. kannen värin. Punainenhan se oli, vai olikohan siinä punaiset kirjaimet sinisellä pohjalla? Vai oliko se sittenin ruskea? Tai sitten he muistavat lukeneensa kirjasta lehdessä – mutta olikohan kyseessä kaunokirjallinen teos? Vai sittenkin tietokirja? Artikkeli siitä oli kuitenkin kiinnostava.

3. Laiduntajat, jotka eivät halua ostaa kirjaa. Sen sijaan he nauttivat kirjakaupan atmosfääristä.

4. Selailijat, joille kelpaa kirja kuin kirja heitä kiinnostavasta aiheesta.

5. Leiriytyjät, jotka ovat käsi ovenkahvassa jo ennen kaupan avautumista. Ovien avauduttua he suuntaavat suoraan lempinurkkaansa ja leiriytyvät sinne.

6. Itsenäiset, jotka eivät kaipaa apua. Mieluiten he käyttäisivät kirjakaupan tietokantoja ihan itse ja paikantaisivat hakemansa ilman henkilökunnan apua.

7. Aikasyöpöt, joilla on todella hämäriä tarpeita.

Blind purkaa jutussa turhautumistaan ja antaa tulla täydeltä laidalta, joten yllä oleva on reilusti siistitty versio alkuperäisestä. Itseäni listassa huvitti erityisesti se, että kaikki tyypit ovat tuttuja myös kirjastoissa työskenteleville. Me vain puhumme heistä rakkaudella ja toivotamme heidät kaikki tervetulleiksi.

Aika pysähtyi

Kelloni pysähtyi tänään kello 10.37. Uusi patteri joutuu odottamaan seuraavaa tilipäivää.

Nuoret käyttävät yhä harvemmin rannekelloja, ja silloinkin lähinnä asusteena. Ajan he tarkistavat kännykästä. Joskohan sitä parissa viikossa minunkin tulee opittua uusi tapa olla ja elää?

User Experience Design Extraordinaire

Kasa kesälukemista

Kesään kuuluu kaunokirjallisuus, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Miettiessäni kesälukemista pälkähtivät päähäni talven ostokset: hyviä kirjoja on tullut hankittua aina sopivissa tilaisuuksissa, mutta niihin tarttuminen on ollut vähän heikoissa kantimissa. Järjestelmällisenä ihmisenä olen laittanut kirjat hyllyyn omille paikoilleen odottamaan sopivaa aikaa ja mielentilaa.  Tänä aamuna kävin hyllyt läpi ja poimin erikseen lukemattomat kirjat. Tästä se sitten taas alkaa, nautiskelu.

Mitä työpiste kertoo sinusta?

Faktasta löytyy aina jotakin hykerryttävää, kuten nyt viimeksikin HP:n IT-uutisista napattu juttu “Työpöytä paljastaa” (fakta 5/2009, s. 10).

Kaaviot ja aikataulut kertovat kuulemma motivoituneesta työntekijästä, jolla on homma hanskassa.

Läheisten kuvat kertovat sinun olevan sosiaalinen ihminen, jolle ihmiset ovat tärkeitä. (Eräs ystäväni kerran uteli, miksi hänen miehensä ei pidä vaimon kuvaa esillä työpöydällä. Miehen vastaus oli mielestäni hyvin rationaalinen ja ah niin suomalainen: “En minä tartte kuvaa muistaakseni, miltä näytät.”)

Postikortit, konserttiliput, hauskat näytönsäästäjät ja taustakuvat viestivät hedonismista. Näiden määrä kannattaa siis pitää mahdollisimman rajallisena ;)

Tyhjä pöytä on yhtä kuin sisäänpäin kääntynyt ihminen. Tai sellainen, joka ei halua paljastaa itsestään mitään muille. Toistaalta, siisti työpiste viestii huolellisuudesta ja täsmällisyydestä.

Harrastuksista kertova krääsä kertoo ulospäinsuuntautuneisuudesta, joka voi olla sekä hyvä että paha asia.

Kaaos pöydällä, oli se sitten hallittu eli ei, kertoo epäkäytännöllisyydestä ja huolimattomuudesta. Tai luovuudesta ja joustavuudesta, riippuen katsojasta.

Katso myös: Sherwood, James: MS Vista Desktop Key to Life Fulfillment: Icons, wallpaper reveal your inner being. Apparently. The Register 27.2.2009

Peeässänä edelliseen

Jälkikirjoituksena edelliseen juttuun en malta olla kertomatta, että esityspaikkana oli Ylioppilasteatteri. Oli mahtavaa vierailla näissä tiloissa lähes 40 vuoden tauon jälkeen. Tila on entinen elokuvateatteri Ilves, jossa alle kouluikäisenä kävimme sunnuntaisin katsomassa piirrettyjä elokuvia. Asuimme Itsenäisyydenkatu kahdeksaisessa, Sopulinnassa,  joka silloin oli vielä VR:n omistuksessa. Koska Ilves oli viereisessä talossa, saimme käydä elokuvissa ilman äitiä – ja kyllä se olikin jännittävää.

Ilves oli tyylikäs teatteri, mielestäni vähintään nyt yhden Kinopalatsin veroinen.  Pitkän tauon jälkeen oli ihana nähdä, että Ilves on yhä olennaisilta osiltaan muuttumaton. Salia on kunnostettu vanhaa jugendia kunnioittaen, joten seinät, katto ja ah ne niin kauniit lamput ovat vielä samanlaiset kuin ennen. Penkit on salista valitettavasti poistettu, mutta kyllä tilan vielä Ilvekseksi tunnistaa.

Voi sitä kultaista lapsuutta.

Kädetön neito

Taas kerran Philomela näytti, miten moneen naisen ääni taipuu. Kädettömässä neidossa huokailtiin, koristiin, joikuttiin aitoon karjalaismalliin. Välillä neljänkymmenen naisen ääni kuulosti niin täyteläisen kauniilta, että vaistomaisesti katseli ympärilleen etsien selloa tai vastaavaa instrumenttia. Mutta uskottava se oli: kaikki ääni syntyi naisten sisällä.

Tellu Turkan musiikissa on jotakin syvän alkukantaista, mikä ei jätä ketään kylmäksi. Jos musiikille uskaltaa antautua, palkintona on syvä elämys jonka herättämät tunnetilat viipyvät pitkään. Päivi Järvisen koreografia kertoi kädettömän neidon tarinan todella tyylikkäästi.

Philomela soi kuin maa aikojen alussa, puhtaasti, rajoja koetellen ja yllätyksiä täynnä. – Anne Välinoro, AL 6.6.2009

Tuulen nostatus on Philomelan vanhempaa tuotantoa: