Muoto vai käytettävyys?

Normaali

Tuossa päivänä muutamana eräs asiakkaamme pyysi tilaamaan kaukolainaksi vuonna 2009 tehdyn gradun. Minä tietysti reippaana asiakaspalvelijana lupasin hoitaa asian hetimiten: kaukolainan tilaus on yleensä yksinkertainen juttu.  Hetken minulla raksutti ennen kuin uskoin kyseisen kirjaston tietokannasta saamaani saatavuustietoa: gradu oli saatavissa vain mikrokorttimuodossa.

Siis, hetkinen – eikös nyt eletä 2000-lukua, sähköisen julkaisemisen ja avointen julkaisuarkistojen aikaa? Meillä on eThesistä, Theseusta, ePubia, TamPubia ja vaikka mitä. Pienellä tiedonhaulla selvisi, että kyseisellä korkeakoulullakin on olemassa sähköinen julkaisujärjestelmä – joskaan nyt tarvittua gradua sieltä ei löytynyt.

Otin yhteyttä asiakkaaseen ja selitin tilanteen: toisella paikkakunnalla asuvana hänen olisi tehtävä kaukolainapyyntö oman lähikirjastonsa kautta, mutta varmistettava ensin että kirjastolla olisi toimiva mikrokortinlukulaite. Vähän aikaa meni selittäessä sitä, mikä se mikrokortti on ja miksi se vaatii erillisen lukulaitteen. Pidempään meni siitä keskustellessa, miten tänä päivänä ei tieto vielä ole saatavissa sähköisessä muodossa.

Verkko on totta vie muuttanut odotuksiamme: kaikki uusi tieto pitää saada mahdollisimman nopeasti ja helposti, mielellään sähköisessä muodossa. Ja tietysti ilman kustannuksia: open access -aate on levinnyt jo muidenkin kuin kirjastolaisten sieluihin. Mutta vaikka avoimet julkaisuarkistot jo löytyvät lähes kaikista korkeakouluista, eivät ne ole ainoa toimiva tapa välittää tietoa. Maanpuolustuskorkeakoululla on ilmeisesti sisäinen julkaisuarkisto, sillä he toimittavat uudet opinnäytetyönsä pdf-muodossa. Lapin yliopisto teettää jopa oman paperikappaleen gradusta – palvelu, jota Polamkissakin on monta kertaa kiitetty, sillä se auttaa mukavasti täydentämään poliisialan kokoelmaa.

Mitäkö yritän sanoa? Sitä, että tiedon helppo ja nopea saatavuus ja käytettävyys on tärkeintä – oli sen fyysinen muoto mikä tahansa. Mikrokortti ei tähän ajatteluun oikein asetu, ei varsinkaan loppukäyttäjän näkökulmasta. Onneksi ainakin tämä tarina kuitenkin loppui onnellisesti: asiakas otti yhteyttä suoraan gradun tekijään ja sai haluamansa. Sähköisessä muodossa, tietenkin.

Advertisements

2 responses »

  1. Hi, olipa hauska! Itsekin olen vastaaviin nolouksiin törmännyt ja sitten pää punaisena yrittänyt selittää asiaa asiakkaalle parhain päin. Voi Erkki!

    • Sanos muuta! Tällaisessa tilanteissa tuntee myötähäpeää koko alan puolesta. Tottahan kaikkeen on olemassa hyvät selitykset, mutta eivät ne loppukäyttäjää eli asiakasta kiinnosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s