Lukuvinkki (kirjasto hankkeissa)

Oletus

Lahtinen, Johanna ja Talja, Sanna. Tietoasiantuntijan rooli ja osaamisen hyödyntäminen alueellisessa kehittämishankkeessa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 13 (2011): 2, s. 73-90.

Tiivistelmä

Tietoasiantuntijan tehtävän on luonnehdittu laajentuneen informaation välittäjästä tutkijan, ohjaajan ja konsultin rooleihin. Keskustelua tietoasiantuntijoiden ammatillisen osaamisen luonteesta ja muutoksista on käyty tähän saakka kuitenkin enemmän visioiden kuin empiiristen tutkimusten tasolla. Artikkelissa tarkastellaan tietoasiantuntijoiden toimintaa alueellisessa hankkeessa (Uusimaa innovoi 2006 – 2007), jossa oli havaittavissa ristiriitaisia odotuksia tietoasiantuntijoiden roolin ja osaamisen suhteen. Hankkeen teemaryhmien osallistujat halusivat käyttöönsä mahdollisimman vähän tiedonlähteitä, mutta niiden tuli olla relevantteja ja osuvia. Tietoasiantuntijat kokivat, että heidän tulee tiedottaa mahdollisimman kattavasti olemassa olevasta materiaalista ja että hankeasiantuntijoiden tehtävä on seuloa ja määrittää materiaalin pohjalta merkitykselliset näkökohdat. Hankeasiantuntijoille oli kuitenkin odotuksia, että tietoasiantuntijat kykenisivät jäsentämään, muokkaamaan ja syntetisoimaan löydettyjä tiedonlähteitä. Tiedonlähteiden käsittelyssä korostui lähteen merkityksen osoittaminen strategiaprosessiin liittyvässä kontekstissa eli tiedon poimiminen dokumenteista ja esittäminen hankkeen teemaa jäsentävällä tavalla. Artikkelin lopuksi esitellään sitä, miksi hanketyöskentelyyn osallistuminen on tärkeää tietoasiantuntijan ammatillisen osaamisen kehittämiselle ja millaisiin osa-alueisiin kehittämisessä tulisi kiinnittää huomiota silloin, kun tietopalvelussa pyritään konseptoimaan tietoon liittyviä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalveluja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s