Saaren kansapuisto – sivistyneistön keidas

Oletus

Kotiseutu-sarjan toisessa osassa poikkeamme Tammelasta löytyvässä Saaren kansapuistossa.

jarvi

Tammelasta Portaaseen ajellessa tuntuu kuin matkaisi ajassa taaksepäin. Matala taajama vaihtuu nopeasti perinteiseen maaseutumaisemaan, ja viimeistään Saaren kartanon kohdilla ollaan varsinaisissa Suomi-Filmin maisemissa.

Kuva: Ateneum

Kaukolanharju auringonlaskun aikaan

Saaren kansanpuisto on perustettu 1932, ja suurin osa suomalaisista tunnistaa sen Edelfeltin maalauksesta. Maisema ei ole vuosien saatossa suuresti muuttunut, mitä nyt puut ovat saaneet hurjasti lisää mittaa. Maisema on henkeäsalpaava yhä vielä, varsinkin jos vierailee puistossa kesällä jolloin harjun näkötorni on avoinna ja maisemaa pääsee ihailemaan korkealta.

Saaren kansanpuisto on ihanteellinen erityisesti lapsiperheille, mutta miksi ei myös muille retkeilijöille. Polut – jos näitä valtateitä voi poluiksi kutsua – ovat leveitä ja helppokulkuisia. Valmiit reitit ovat lyhyitä, noin kolmen kilometrin mittaisia ja hyvin maastoon merkittyjä. Tauko- ja tulistelupaikkoja on tiheässä.

Puiston helmi on sen vesistö. Menit minne tahansa, törmäät joko järveen tai lampeen. Pyhä- ja Kuivajärven selät jatkuvat silmänkantamattomiin, ja kirkasvetisiä lampia riittää joka notkelmassa. Noh, ehkä vähän liioittelen, mutta yleisvaikutelma on kieltämättä aika vetinen. Pahinpaan hyttysaikaan kiertäisin tämän paikan kaukaa.

pirtti Talkootyönä 1948 alueelle rakennetussa Lounais-Hämeen pirtissä toimii nykyisin perinneravintola, jossa kesäaikaan pääsee nauttimaan pitopöydän antimista. Muuten ravintola toimii lähinnä tilausravintolana. Kesäisin paikka toimii yhtenä mm. Hakkapeliittatapahtuman näyttämönä.

Kansanpuistosta löytyy myös ihana vuokrattava rantasauna, iso ulkoilmateatteri, uskomaton uimaranta, uimahyppypaikka, myllärin tupa, ja vaikka mitä muuta. Paikka on siis ihanteellinen retkikohde koko perheelle – myös muulloin kuin varsinaisina kesäkuukausina.

silta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s