Category Archives: kotiseutu

Hurmaava Elonkierto

Normaali

Kotiseutusarjassa vuorossa Jokioisten Loimijokilaaksosta löytyvä Elonkierto, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen maaseutu- ja kotieläinpuisto.

kulttuurimaisemaa

Ihan ensimmäinen ns. matkailukohde, johon Forssan muutettuani törmäsin oli Elonkierto. Näkyvät viitat Jokioisten liepeillä ja keskustassa kiehtoivat pitkään mieltä, ennen kuin sain aikaiseksi käydä katsomassa minne viitat johtavat. Elonkierto osoittautui kerrassaan hurmaavaksi kesäkohteeksi, jossa saa nauttia paitsi upeasta luonnosta, myös ihanista maatilan eläimistä ja siinä sivussa oppimisen ilosta.

Elonkierto on nimittäin MTT:n  maatalousaiheinen puistoalue, jossa ovat esillä maatalous ja  maataloustutkimus. Peltoja alueella on 15 hehtaaria, mutta varsinainen Elonkierros on vain kahden kilometrin pituinen ja tekee maisemassa varsin mukavan kiemuran. Kierrokselle on sinne tänne ripoteltu infotauluja, joista selviää paljon paitsi maataloutemme menneisyydestä, myös sen nykyisyydestä ja jopa tulevaisuudesta. Mitäs sanotte, jos parinkymmenen vuoden kuluttua Suomi onkin yksi suurista viinintuottajista?

Kierroksen lopussa on ulkoilmanäyttely vanhoista maatalouskoneista. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että suurin osa koneista oli itselleni täysin outoja – hyvä jos traktorin tunnistin. Mutta moniko kaupunkilainen tunnistaisi vaikkapa ojankaivuuseen tarkoitettua konetta?

ojankaivuu

Kupeksin kierroksella niin kauan, ettei aika valitettavasti enää riittänyt käyskentelylle aivan alueen rajalta löytyvässä Jokioisten kartanopuistossa. Puisto on kyllä ihan oman vierailunsa arvoinen, sillä sen kasvillisuus on varsin vaikuttava. Vaikka onkin ”vain häivähdys siitä mitä se joskus on ollut”.

Saaren kansapuisto – sivistyneistön keidas

Normaali

Kotiseutu-sarjan toisessa osassa poikkeamme Tammelasta löytyvässä Saaren kansapuistossa.

jarvi

Tammelasta Portaaseen ajellessa tuntuu kuin matkaisi ajassa taaksepäin. Matala taajama vaihtuu nopeasti perinteiseen maaseutumaisemaan, ja viimeistään Saaren kartanon kohdilla ollaan varsinaisissa Suomi-Filmin maisemissa.

Kuva: Ateneum

Kaukolanharju auringonlaskun aikaan

Saaren kansanpuisto on perustettu 1932, ja suurin osa suomalaisista tunnistaa sen Edelfeltin maalauksesta. Maisema ei ole vuosien saatossa suuresti muuttunut, mitä nyt puut ovat saaneet hurjasti lisää mittaa. Maisema on henkeäsalpaava yhä vielä, varsinkin jos vierailee puistossa kesällä jolloin harjun näkötorni on avoinna ja maisemaa pääsee ihailemaan korkealta.

Saaren kansanpuisto on ihanteellinen erityisesti lapsiperheille, mutta miksi ei myös muille retkeilijöille. Polut – jos näitä valtateitä voi poluiksi kutsua – ovat leveitä ja helppokulkuisia. Valmiit reitit ovat lyhyitä, noin kolmen kilometrin mittaisia ja hyvin maastoon merkittyjä. Tauko- ja tulistelupaikkoja on tiheässä.

Puiston helmi on sen vesistö. Menit minne tahansa, törmäät joko järveen tai lampeen. Pyhä- ja Kuivajärven selät jatkuvat silmänkantamattomiin, ja kirkasvetisiä lampia riittää joka notkelmassa. Noh, ehkä vähän liioittelen, mutta yleisvaikutelma on kieltämättä aika vetinen. Pahinpaan hyttysaikaan kiertäisin tämän paikan kaukaa.

pirtti Talkootyönä 1948 alueelle rakennetussa Lounais-Hämeen pirtissä toimii nykyisin perinneravintola, jossa kesäaikaan pääsee nauttimaan pitopöydän antimista. Muuten ravintola toimii lähinnä tilausravintolana. Kesäisin paikka toimii yhtenä mm. Hakkapeliittatapahtuman näyttämönä.

Kansanpuistosta löytyy myös ihana vuokrattava rantasauna, iso ulkoilmateatteri, uskomaton uimaranta, uimahyppypaikka, myllärin tupa, ja vaikka mitä muuta. Paikka on siis ihanteellinen retkikohde koko perheelle – myös muulloin kuin varsinaisina kesäkuukausina.

silta

Maatalousmuseo Sarka

Normaali

Uudessa kotiseutusarjassani esittelen ensimmäisenä Suomen Maatalousmuseo Sarkan, joka löytyy Loimaalta, loistavien kulkuyhteyksien päästä.

sarka

Sarka on harvinaisen onnistunut esimerkki nykyaikaisesta museosta, joka on tiiviisti mukana yhteisönsä toiminnassa: tarjolla on erilaisia tapahtumia, markkinoita ja myyjäisiä, kyläkeskiviikkoa ja Sarkasunnuntaita. Oman vierailuni aikoihin oli Sarkasunnuntain ohjelmassa tulossa perunajauhon tekoa kotikonstein, syyskuussa teemana ovat villiyrtit.

Vaikka Sarka tituleeraa itseään maatalousmuseoksi, se on kaukana perinteisestä museo-käsityksestä. Perusnäyttely on rakennettu vuodenkierron mukaan, ja se antaa hienon kuvan paitsi maataloustyöstä ja sen kiinteästä suhteesta vuodenaikoihin, myös maatalouden kehityksestä kaukaa historiamme alusta aina tulevaisuuteen. Näyttelyssä on sopivasti tietoa ja vuorovaikutteisuutta, ja oppiminen tapahtuu siinä sivussa jos uskaltaa heittäytyä kokeilemaan.  Pellikin ruokinta on hauska tapa kerrata sitä, miten se lehmän ruoansulatus taas menikään. Tilatietokannasta saattaa löytää sukutilan, josta ei vielä tiennytkään. Puhdetyöpirtin hämärässä on mukava istuskella ja kuunnella tarinointia.

Kaikkein vaikuttavin osuus museosta löytyy kuitenkin sen aulasta. Pienoismalli Ajan virta kuvaa kuvitteellisen kylän kolmetuhatvuotisen kehityksen pronssikaudesta nykypäivään. Pienoismalli kuvaa hienosti paitsi yhteiskunnan kehitystä, myös sitä miten paljon ihminen muokkaa elinympäristöään.

Sokerina pohjalla Sarka tarjosi Elina Kujansuun maaseutuaiheisen näyttelyn. Upean visuaaliset työt ovat öljyväri- ja lyöntimetallimaalauksia pleksille. Omia lemppareitani olivat kaikenkarvaiset lehmät, mutta olisi näistä mikä tahansa kelvannut omallekin seinälle. Näyttelystä pääsee nauttimaan vielä syyskuun loppuun asti.